Post by amila on Apr 7, 2023 0:08:20 GMT
amila sofia monterrosa
𝒜𝓂𝒾𝓁𝒶 𝒮𝑜𝒻𝒾𝒶 𝑀𝑜𝓃𝓉𝑒𝓇𝓇𝑜𝓈𝒶
𝒜𝓂𝒾𝓁𝒶 𝒮𝑜𝒻𝒾𝒶 𝑀𝑜𝓃𝓉𝑒𝓇𝓇𝑜𝓈𝒶
he sees everything in black and white, never let nobody see him cry
he'll never fall in love, he swears as he runs his fingers through his hair
(he'd never tell you but he can play guitar)
✨ Viisilapsisen perheen keskimmäinen lapsi (kolme iso- ja kaksi pikkusisarusta), syntynyt 7. huhtikuuta 2005. Puhuu sujuvasti sekä äidinkieltään espanjaa että suurimmaksi osaksi käyttämäänsä suomea, jonka lisäksi kävi kansainvälistä koulua Argentiinassa ja on sieltä saanut jo hyvän pohjan englannille.
✨ Opiskelee tällä hetkellä ammattikoulussa Turussa lääkealalla (keväällä tulee toinen vuosi täyteen), on keskiverto opiskelija mutta tykkää eritoten matikasta - on vähän laiska opintojen suhteen mutta on salaa miettinyt yliopistoon menemistä ja matematiikan opiskelua.
✨ Vapaa-aika kuluu pääosin kavereiden kanssa, käy pilateksessa ystävänsä kanssa ja katsoo musikaaleja viikonloppuisin bileiden välissä. On harrastanut alakouluikäisenä viulun soittoa ja suurimman osan elämästään myös jonkin sortin heppailua, seurannut isosiskoaan ja äitiään talleille alusta saakka. Lopetti touhun kuitenkin muutettuaan Turkuun, haaveilee ratsastuksen jatkamisesta jossakin kohti.
✨ Ei ole pituudella tai muodoillakaan niin "siunattu", noin 163 ("164, ihan vain että Sierra on lyhyempi") senttimetriä pitkä. Luonnonkiharat, ruskeat hiukset, joille ei ole varmaan koskaan tehnyt mitään radikaalia jos eskarin polkkaa ei lasketa. Koittaa kovasti käyttää kiharoille tarkoitettuja tuotteita mutta lipsuu välillä, vihaa hiustenpesupäiviä. Pukeutuu suht rentoihin vaatteisiin, pilleimmistä pilleimpiin farkkuihin tätä ei saisi vasarallakaan.
✨ Ei ole koskaan oikeastaan kiinnittänyt huomiota tai pohtinut asiaa sen tarkemmin, mutta mahdollisesti on kiinnostunut myös tytöistä romanttisessa mielessä. On seurustellut kaksi kertaa, toinen suhteista kesti vuoden ja päättyi aiemmin tänä vuonna. Platonisessa mielessä ympärillä on kyllä kavereita ja tietää ihmisiä, mutta tykkää pitää pienen tiiviin ystäväporukan ympärillään - muutamia parhaita kavereita niin Nevannossa kuin Turussakin.
✨ On oikeastaan aika sympaattinen ja kiltti nuori, vähän hissukka vieraissa piireissä mutta koittaa sen piilottaa. Kun pääsee vauhtiin, puhuu kyllä ja seurustelee mielellään, on rempseää seuraa. Pahin ujous on jäänyt onneksi seiskaluokalle. On sitä tyyppiä että jos kaverit ei bileissä tule tanssimaan vetämään niin ei itse sinne ensimmäisenä hakeudu, mielummin nojailee vaikka seinään. Herkkä huolestumaan ja huolehtimaan kavereistaan, opettelee laittamaan itsensä edelle.
and i could tell you his favourite color's green, he loves to argue, born on the seventeeth
his sister's beautiful, he has his father's eyes and if you ask me if i love him i'd lie
his sister's beautiful, he has his father's eyes and if you ask me if i love him i'd lie
Some not so important facts + Spotifyn soitetuin genre on country + lempi-ihminen on abuela Sofie, jonka kanssa katsoo yhdessä Emmerdalea + Lempiartisteja 5 seconds of summer, Taylor Swift, Abby Anderson + Fanta Lemon on lempijuoma, holillisista sex on the beach + Lapsuuden haaveammatti oli lentoemäntä, mutta on nykyään lentopelkoinen + Ei pysty nukkumaan totaalisessa hiljaisuudessa, kuuntelee Kodalinea kuulokkeilla öisin + Ei pidä punasipulista tai kukkakaalista, rakastaa kaikenlaisia juustoja + ;aulaa karaokessa aina Arttu Wiskarin Meidän Biisin |
standing by and waiting at your backdoor, all this time how could you not know, baby?
have you ever thought just maybe you belong with me?
have you ever thought just maybe you belong with me?
What's up? + Amilan koulu sijaitsee Turussa, on kesälomalla ja asuu atm kotona + Erosi tammikuussa molempien osapuolten yhteisestä päätöksestä, on sinkku tällä hetkellä + haluaa ratsastaa. piste. |